ᛚ

Lǫgr

vesi, meri, neste

Liikkeessä oleva voima, joka seuraa omaa luonnollista kaltevuuttaan

Sound
l /l/
Sijainti
15
Group
Týrin ætt
Descended from
Vanhin Futhark Laguz (*laguz)
Unicode
U+16DA
Ajoitus
On jo liikkeessä; ei ole ihmisen tahdon mukaan aikataulutettavissa
Kyllä / Ei
Kyllä, jos kykenet antautumaan virran vietäväksi

Oikeinpäin

  • vesi
  • virtaus
  • kineettinen voima
  • meri
  • kantava voima
  • syvyys
  • vaisto
  • virta

In the rune poems

Lǫgr er, fællr ór fjalle foss; en gull ero nosser.

Vesi on sitä, mikä putoaa vuorelta vesiputouksena; mutta kultakorut ovat kalliita.

Norjalainen riimuruno · Lǫgr
Lögr er vellanda vatn ok viðr ketill ok glömmungr grund. lacus lofðungr.

Vesi on kiehuva lähde, laaja pata ja kalojen maa. Järvi; ruhtinas.

Islantilainen riimuruno · Lögr

Across the scripts

ᛚ

Laguz

Vanhin Futhark

Kantarriimu. Sen muinaisenglantilainen säkeistö kertoo maankamaralla asuvasta ihmisestä keinahtelevalla laivalla ja päättyy meriratsuhahmoon, joka ei tottele suitsia.

ᛚ

Lǫgr

Nuorempi Futhark

Säilynyt muuttumattomana muodoltaan ja nimeltään; yksi harvoista riimuista ilman lyhytoksaista muotoa, sillä sen merkki oli jo valmiiksi äärimmäisen yksinkertainen.

ᛚ

Lagu

Anglosaksinen Futhorc

Muuttumaton. Muinaisenglannissa lagu tarkoittaa merta tai tulvaa ja esiintyy paikannimissä sekä runollisissa yhdyssanoissa.

Kunkin maan oma vesi

Kolme riimurunoperinnettä kuvaavat kolmea täysin erilaista vesistöä, ja jokainen runo heijastaa sitä vettä, jota maassa todellisuudessa oli.

Englanti kirjoitti aavasta ulapasta sellaisen ihmisen näkökulmasta, joka pelkäsi merta: valtameri tuntuu äärettömältä, laiva kallistelee, aallot herättävät kauhua ja aavan ratsu kieltäytyy tottelemasta suitsia.

Norja kirjoitti vuoriston vesiputouksesta. Lǫgr er, fællr ór fjalle foss: vesi on sitä, mikä syöksyy vuorelta alas foss-putouksena. Norjan vesi putoaa pystysuoraan vuonojen jyrkänteiltä, ja sana elää sadoissa paikannimissä sekä nykynorjan sanassa foss (vesiputous).

Islanti tallensi jotakin sellaista, mitä millään muulla Euroopan maalla ei ollut. Vellanda vatn, kiehuva vesi. Viðr ketill, laaja pata. Ja vasta tämän jälkeen glömmungr grund, kalojen maa, kuvaamaan valtamerta.

Islannin geotermiset ilmiöt eivät ole runollista liioittelua vaan saaren todellista luontoa. Sana geysir juontaa juurensa islannin verbistä geysa (pursuta voimalla). Kun islantilainen runoilija luetteloi veden ilmenemismuotoja, hän asetti kuumat lähteet meren edelle.

Kulta pohjalla

Norjalaisen säkeistön toinen rivi kuuluu en gull ero nosser (mutta kultakorut ovat kalliita), toimien tavanomaisena loppusoinnun täytteenä (fosse ja nosser).

Mytologisessa tulkinnassa tämä liitetään usein Andvari-kääpiöön, joka eli hauen hahmossa putouksen alla ja jonka Lokin ryöstämä aarre toi kirouksen koko Völsunga-saagaan: surmasi Hreiðmarrin, ajoi Fáfnirin ja Reginnin toisiaan vastaan ja tuhosi lopulta Sigurðrin ja burgundit.

Vesiputous, jonka pohjalla lepää kultaa, on kuuluisa motiivi tässä kirjallisuudessa, joten yhteys on varsin luonnollinen. Se on samalla sellainen merkitysrakenne, jonka myöhemmät lukijat ovat muodostaneet riimin vaatiman säkeen ympärille.

Norjalainen runo tekee tällaisia viittauksia toistuvasti (Reginn Reið-riimussa, Fróði Ár-riimussa, Loki Bjarkan-riimussa), joten viittaus Völsunga-saagaan sopii täydellisesti sen tyyliin.

Tulkinnassa

Lǫgr edustaa voimaa, joka on jo liikkeessä ja seuraa omaa luonnollista suuntaansa.

Pohjoismainen perinne lataa riimuun huomattavasti enemmän kineettistä energiaa kuin englantilainen versio. Englantilainen säkeistö keskittyy avomeren pelkoon; norjalainen vuoristoputoukseen; islantilainen maasta kumpuavaan kiehuvaan veteen. Kaikki kolme puhuvat hallitsemattomasta vedestä, mutta skandinaavinen näkemys korostaa liikkeen voimaa pelon sijaan.

Riimuluennassa Lǫgr ei tarkoita uppoamista, vaan sitä, että asioilla on oma vauhtinsa ja suuntansa. Se osoittaa virtaan, joka kantaa kysyjää, jos hän myötäilee sitä, mutta satuttaa, jos hän yrittää asettua sen tielle poikittain.

Modernit tulkinnat, jotka yhdistävät riimun intuitioon ja alitajuntaan, ovat peräisin 1900-luvulta jungilaisen psykologian ja uudemman okkultismin myötä. Ne ovat luonteva laajennus syvyyksien symboliikalle, mutta niitä ei mainita vanhoissa riimurunoissa.

Syvyyden tunne voidaan perustellusti johtaa heti kellingistä glömmungr grund, kalojen maasta: pinnan alla kätkeytyy kokonainen itsenäinen maailma, joka noudattaa omia lakejaan.

Kirjaimena

Yksittäinen pystysuora varsi, jonka yläosassa on yksi lyhyt vinoviiva; yksi harvoista riimuista ilman erillistä lyhytoksaista muotoa, sillä sen alkuperäinen hahmo oli jo valmiiksi mahdollisimman pelkistetty.

Riimu antoi nimensä keskiaikaiselle salakirjoitukselle lǫgrúnar, jossa kirjain koodattiin ættin numerolla ja sen sijainnilla varren oksaviivojen avulla. Kuten jää- ja raeriimuissa, järjestelmä nojasi yleiseen tietoon aakkoston jakamisesta kolmeen ættiin.

Questions to sit with

  • Mikä tässä tilanteessa on jo lähtenyt voimakkaaseen liikkeeseen, jota yrität turhaan pidätellä?
  • Asetutko poikittain virtaa vastaan vai liikutko sen mukana?
  • Näiden tapahtumien pinnan alla elää kokonainen itsenäinen maailma. Mitä se pitää sisällään?

Usein kysytyt kysymykset

Vettä siinä konkreettisessa muodossa, jonka runoilija kohtasi ympäristössään. Norja kuvaa vuorelta syöksyvää putousta; Islanti kiehuvia lähteitä, suurta pataa ja kalojen kotia. Muinaisnorjassa lǫgr käsittää veden, nesteen ja meren. Tulkinnassa se tarkoittaa liikkeessä olevaa voimaa, joka noudattaa omaa suuntaansa.

Koska Islanti on tuliperäinen maa, jossa on geysirejä, ja runoilija kuvasi todellista ympäristöään. Sana geysir juontaa juurensa islannin verbistä geysa (pursuta). Veden eri muotoja luetellessaan islantilainen runoilija asetti kuumat lähteet valtameren edelle.

Sanojen fosse ja nosser välisen loppusoinnun vuoksi. Mytologiassa se yhdistetään Andvari-kääpiöön, joka asui haukena putouksen alla ja jonka kulta toi kirouksen Völsunga-saagaan. Motiivi putouksen pohjalla lepäävästä kullasta on hyvin tunnettu skandinaavisessa kirjallisuudessa.

Tämä tulkinta kehittyi 1900-luvulla Jungin psykologian ja modernin esoterian vaikutuksesta. Vaikka se on osuva kielikuva vesien kätketyille syvyyksille, alkuperäiset riimurunot keskittyivät vesiputouksiin, geysireihin ja myrskyävään mereen.

Koska sen alkuperäinen muoto oli jo äärimmäisen pelkistetty: pystyviiva, jonka yläpäässä on lyhyt vino oksa. Lyhytoksainen tyyli kehitettiin helpottamaan puuhun kaivertamista, eikä tässä merkissä ollut mitään ylimääräistä poistettavaksi. Fé, Úr, Þurs, Reið, Kaun ja Íss säilyivät samasta syystä ennallaan.

Viimeisimmät julkaisut

Löydä tarot-korttien muinaiset viisaudet ja avaa henkisen matkasi salaisuudet. Blogimme on porttisi ymmärtämään tarot-lukemisen rikasta symboliikkaa, merkityksiä ja käytännön sovelluksia.